Kokeile lippoamista!

Lähde tutustumaan Tornionjoen elävään lippokalastusperinteeseen Kukkolankoskelle ja varaa elämysmajoituspaketti suoraan meiltä!
Autenttinen Kukkolankoski sijaitsee 16km Park hotellilta pohjoiseen, vain 15 min ajomatkan päässä.

Suomen ja Ruotsin yhteinen monisatavuotinen kulttuuriperintö eli lippokalastus (  lippous ) on matkalla Unescon aineettoman kulttuuriperinnön kansainväliseen luetteloon, tavoitteena on listautua vuonna 2026.
Vierailun aikana paikalliset lippokalastajat kertovat Tornionjoen ja lippokalastuksen saloista nokipannukahvien kera.

Lippousta pääsee kokeilemaan paikallisten kalastajien opastuksella Valkamaan krenkuissa eli käsityönä tehdyissä puutelineissä joissa lippoaminen tapahtuu.

Rajajoen eli ”Väylän” kulttuurimaisemassa, keskeisellä Koskikentällä, tutustutaan historiallisiin kalastukseen kuuluviin rakennuksiin, kuten Aittoihin, Paistokotaan ja Kalapuohiin.
Pääset myös kokeilemaan tunnetun ja herkullisen lähiruuan valmistamista kun kalastajat paljastavat varrassiian valmistuksen reseptin ja paistat oman siikasi paistokodan avotulella itselle nautittavaksi.

Lippomiehet kertovat myös kalastusyhteisön tavasta järjestää yhteisen apajapaikan lippokalastus ja vierailu huipentuu omituiselta näyttävän siianjaon seuraamiseen, jossa kukin kalastuskunnan osakas saa oman osuutensa päivän aikana kalastetuista siioista.
Siianjako tapahtuu elokuun ja syyskuun iltoina klo 19 kun vaellussiikaa nousee jokeen.

Tämä räätälöity ”pyydä, paista ja nauti” – elämys sopii matkailijoille, yrityksille, perheille sekä kaikille kalastuksen, kulttuurin, luonnon ja ruuan ystäville.
Lisää tietoa perinteestä: http://kukkolankoski.fi/

Elämyspaketti on saatavilla 22.8.2024 ja 29.8.2024. Hinta 90,00 € / hlö.

Alustava ohjelma (noin. 10 hlön ryhmille):

klo 16.00 Saapuminen Kukkolankoskelle

  • Nokipannukahvit laavulla ja tervetuloa
  • Lippokalastuskulttuurin esittely – tarinaa Tornionjoesta eli Väylästä, lippokalastusmenetelmästä, mertakalastuksesta ja krenkuista
  • Lippouksen kokeilua paikallisten kalastajien opastuksella Valkamaassa

klo 17.00 Koskikentällä

  • Tarinaa Koskikentästä ja sen rakennuksista, kalastuksen järjestämisestä
  • Ohjattua varrassiian valmistusta ja varrastus paistovalmiiksi.

klo 17.30 Paistokodassa ja aitassa

  • Ohjattua varrassiian paistoa ja varrassiika ateria ( sis. varrassiika ja mineraalivesi )
  • Porinaa kulttuuriperinnöstä ja Unescosta

klo 19.00 Perinteinen siianjako

  • Tarinaa perinteestä, kalastuksen järjestämisestä ja siianjaosta
  • klo 19.30 vierailu päättyy

Pyydä tarjous majoituspaketista myyntipalvelustamme : sales@nullphtornio.fi

Sinua voisi kiinnostaa myös seuraavat tapahtumat

Majoitustarjous

Varaa romanttinen hääyö!

Lue lisää

Aino

Tervetuloa parsaviikoille!

Lue lisää

Majoitustarjous

Kevään kokoustarjous!

Lue lisää